Parempaa Uutta Vuotta 2017!

Vihdoin on palattu reilun viikon mittaiselta äiti-iskä-äiti-reissulta. Joulua vietettiin äitini luona, välipäiviksi siirryttiin isälleni ja lopulta uutta vuotta juhlistettiin Laamalansaaren karavaanialueella äitini vaunulla. Sain äitini huoltamaan kanit ja gerbiilit, joten matkaa tällä kertaa taitettiin vain kolmistaan koirien kanssa.

Vaikka oli oikein ihana viikko ja haikein mielin lähdin niin äitini kuin isänikin luota, niin ollaan me kyllä väsyneitä ja on ihana olla kotona, vaikka täällä joku suursiivous odottaisikin! Tai ainakin minä ja Zoda ollaan kyllä hyvinkin väsyneitä. Zodalle tämä kotiin paluu sattui juuri passeliin väliin, sillä sillä alkoi mennä pää nurin väsymyksestä viimeisten päivien ajalta ja esimerkiksi epävarmuushaukkuminen lisääntyi ihan jokasuuntaan.

Joululomareissu alkoi aatonaattona perjantaina, kun siirryttiin äitini luokse viettämään joulua. Joulu sujui hyvinkin rennoissa merkeissä ja yllättävän hyvin tuo pentukin osasi käyttäytyä, vaikkei mitään sen kummallisempaa toimintaa ollut näköpiirissä. Välillä ne juoksivat Zodan kanssa (ihan seiniäkin päin, auts!) ja välillä Tixalla oli ihan omaa kivaa lelujen (tai pöydältä varastettujen koriste-esineiden) kanssa. Yllättävän hienosti sujuivat myös etsintäharjoitukset vieraassa paikassa. Itse jouluaatto meni kaikilla aika pitkälti loikoillessa.

Joulupäiväiltana suunnattiin nokka kohti Jämsänkoskea. Sielläkään ei mitään maata mullistavaa toimintaa ollut odotettavissa (onneksi). Mitä nyt toki koirien kanssa touhuttiin, katseltiin elokuvia ja ihan vain oltiin.

Tiistaina käytiin Kana-areenan treenihallilla ottamassa pieniä tottisjuttuja ja agilityä. Tixalla oikean puolen seuraaminen sujuu tiiviimmin ja paremmin kuin vasemman. Vasenta puolta pitää siis urakalla lähteä vahvistamaan. Agilitypuolesta Tixa pääsi juoksemaan putkia, ravaamaan puomin tasaista osuutta edestakaisin ja keinumaan keinulla. Todella reipas se kyllä on!

Zoda puolestaan pääsi tekemään tottispuolelta myöskin seuraamista. Sen suurin ongelma on edistäminen ja sitä yritetään nyt erilaisella askelluksella säätää. Todella vähänhän me mitään tokojuttuja ollaan edes tehty. Agilitystä olikin ollut taas parin viikon tauko ja siinä Zodalla hirtti useaan otteeseen kaasu ihan kiinni. Vauhti oli niin kova, ettei se malttanut kuunnella käskyjä eikä se kääntynyt läheskään normaalisti vaan ampui vain suoraan sinne mihin jalat veivät. Zodan vahvuuksiin kun normaalisti kuuluu ne tiukat kauniit käännökset... Mutta kivaa sillä ainakin oli ja se oli pääasia! Vauhti on ehkä pikkuhiljaa palailemassa.

Pääsinhän itse kokeilemaan myös isäni nuorta saksanpaimenkoiranarttua sekä heidän treenikaverinsa australianpaimenkoiranarttua. Molemmilla riitti intoa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Hyvin positiivisesti yllättänyt myös olin kuin hyvin tuo saksanpaimenkoira Susi oikein kääntyi! Siitä tulee vielä isälleni hyvä agilitykoira!

Loppuaika menikin aika rauhallisissa oloissa isälläni ollessa. Susi ja Tixa pääsivät kunnolla leikkimään ja voi että miten niillä olikaan kivaa! Ulkona Susin paimenvietti nousee vähän liikaa eikä leikistä vielä tule mitään, mutta sisällä ne nähjäsivät oikein hiljaa ja onnellisina useampaan otteeseenkin.

Perjantaiaamuna otettiin koirien kanssa suunta kohti Mikkeliä ja Tixan pentutapaamista. Paikalla saatiin kasvattaja parin koiransa kanssa, Tixan äitikoira Mokoma, isäkoira Kevin, velipoika Vinka ja siskolikka Hippu, sekä isäkoiran kaveri Feke ja Tuijan toisen pentueen kasvatti Aksu. Koko perhe oli siis kasassa. Kumpikaan vanhemmista tosin ei ollut kovinkaan innoissaan lapsistaan. Mokoma oli etenkin vähän sitä mieltä, että juurihan noista vasta pääsi eroon. Tixa ja Hippu löysivät heti toisensa ja alkoivat oitis painia. Myös Vinka rohkaistui hyvin nopeasti leikkimään siskojensa kanssa. Hauskaa tuntui pennuilla riittävän.

Aika kului lähinnä höpötellessä kaikkea pentuihin ja mudeihin yleensä liittyen. Kaikki kehuivat kuinka sosiaalisia ja reippaita pentuja nuo olivat ja sitähän ne kyllä olivatkin. Hauskasti kaikki pennut tosin olivat hyvinkin erinäköisiä. Vinka oli porukan siroin, korkein, kippurahäntäisin ja sen karva oli aavistuksen nöyhtämäistä. Rakenteeltaan se oli ehkä vähän molempien vanhempiensa välimaastoa. Hippu puolestaan oli enemmän isänsä mallinen, sillä oli ehkä eniten turkkia ja vähän kippurahäntä. Hippu on pentueen kevyin ja pienin muutenkin. Tixa puolestaan oli rakenteltaan eniten äitinsä mallinen, sillä oli ehkä jopa vähiten karvaa ja malliltaanhan tuo on ainakin vielä hyvin vahva. Vähän tuollainen tankkerimalli. Tixalla oli isoimmat korvat ja paksu enemmänkin sapelin mallinen häntä. Myös pään malli Tixalla on ihan erilainen suhteessa sisaruksiinsa. Selvästi siis se pentueen musta lammas!

Aavistuksen teimme myös juttelun lomassa pieniä agilityyn ja miksei tokopuolellekin painoittuvia helppoja pentuharjoitteita lähinnä odottamalla, että pentu itse tarjoaisi kyseistä toimintoa. Tötsän kiertäminen ja hyppy sujuivat oikein kivasti. Selvästi tällä "en katso koiraa ja villitse sen kysyvää katsetta"-koulutus on tuottanut tulosta ja Tixa tarjosi kivasti oikeaa tekemistä. Lähinnä heitetty palkka tuotti ongelmia, kun Tixa ei millään meinannut tajuta lelun lentävän sen eteen. Hupsu pentu!

Pentutreffien jälkeen käytiin vielä Tixan siskon Hipun omistajan kanssa syömässä ja paikallisessa Rahulan Rehussa tutustumassa. Sitten olikin aika jatkaa matkaa kohti Laamalansaarea. Ja viime talvisen ojassa käynnin jättämistä traumoista huolimatta selvisin pitkän jäisen hiekkatien ilman sen suurempaa paniikkia tai vahinkoja! JES!

Uusi vuosi Laamalassa sujui oikein mukavan letkeästi. Lähialueilla kuului pitempäänkin raketinpauketta, mutta vaunualueella ammuttiin raketit onneksi lähinnä yhdessä rytäkässä. Zodalla on nyt kolmas uusi vuosi ja ensimmäinen kerta, kun se reagoi raketteihin. Sisällä vaunussa ei ollut mitään ongelmaa, eikä kauempaa kuuluneet raketit olleet ongelma, mutta siinä muutaman kymmenen metrin päässä ammutut raketit saivat sen säikyksi niin, etteivät edes namit kelvanneet. Toki tuota peilijäätä vasten lähteneet raketit pitivät erityisen kovan äänen. Mitään pakokauhua Zoda ei kuitenkaan saanut ja rakettishown jälkeen ongelmaa ei enää ollut. Selvästi kuitenkin ulkona ollessaan menellään ollut rakettiesitys sai Zodan reagoimaan.

Tixa puolestaan näki ensimmäistä kertaa raketteja. Rakettejakin enemmän sen säikäytti jo aiemmin illalla pihalle laitetut piharoihut. Niitä kuitenkin käytiin katsomassa ja toteamassa ettei hätää ollut. Raketit puolestaan eivät olleet läheskään yhtä huolestuttavia, etenkin kun niitä katseltiin rauhassa mamman jalkojen välistä. Ruoka ja leikki maistui erinomaisesti, vaikka alkuun kovia ääniä ja vilkkuvia valoja pitikin pää kallellaan ihmetellä. Varsin pätevä pentu! Myöskään sisätiloissa äänet eivät haitanneet pätkääkään, vaan vedettiin unta selällään lekotellen.

Tänään viimein pikaisen serkun synttäreillä käynnin jälkeen päästiin kotiin. Koska joulusiivous sattuneista syistä jäi tekemättä, niin siivousurakka olisi edessä, mutta ei oteta siitä nyt vielä niin stressiä. Pikku hiljaa edeten. Tuleva viikko nyt niinko oikeasti yritetään vaan olla ja lomailla!

Tulossa on muuten koirien vuoden suunnitelmia, kunhan vähän enemmän on itsellä energiaa kirjoitella ja väsätä niitä. Nyt toivotaan vain tulevasta vuodesta paljon parempaa kuin viime vuosista. Etenkin koirapuolella epäonni on ollut matkassa jo pidemmän aikaa. Nyt on sormet ristissä, ettei Tixa joutuisi samaan epäonnen kierteeseen, joka liikkeellä tuntuu olevan. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta!

Onnellista Uutta Vuotta 2017!

Ps. Tixa täytti torstaina 4kk ja kokoa löytyy reilu 37cm sekä reilu 8,5kg! Iso mimmi on siis jo ja kasvaa kokoajan!

Pps. Kuvat on toistaiseksi lähinnä puhelinkuvia, jos niitäkään, sillä oma inspiraatio ja taito kuvien käsittelyä ja ottamista kohtaan on toistaiseksi hakoteillä. Yritän parantaa tapani!

Joulumieltä etsimässä

Näin on taas mennyt vuosi edellisestä ja vain parin yön kuluttua koittaa se monen odottama ihana jouluaatto. Joulu on ehdotomasti lastenjuhla, mutta myös me aikuiset voimme saada siitä monenlaista irti. Myös itse lukeudun, kylläkin hiukan hillityllä tavalla, jouluihmisiin ja yleensä innolla odotan tulevaa jouluaattoa. En niinkään lahjojen toivossa, vaan sen ihanan perinteisen tunnelman, hyvän seuran ja harvoin saadun hyvä jouluruuan merkeissä. Toki mainittakoon, että onhan niitä lahjojakin ihan kiva saada, on ihanaa tulla muistetuksi. Vaikkapa sitten ihan pienellä asialla. Lahjan ei tarvitse olla edes mitään materiaa, vaan se voi olla myös esimerkiksi hali tai ihan vaan hyvän jouluntoivotus.

En tiedä johtuuko sitten Anan lopetuksesta ja osittain varmaan senkin myötä palanneista osittaisista masennusoireista, mutta tänä vuonna joulumieli ei saapunut meidän kotiin. Ennen tätä viikkoa en ollut yhtäkään jouluun liittyvää asiaa tehnyt. Jouluun on pari yötä, mutta olo ei ole yhtään sellainen. Enpä minä muutenkaan ole mikään joulumielen suurlähettiläs, mutta on se pikku hiljaa herännyt, kun on kuunnellut joululauluja, menettänyt hermonsa joulukorttikuvien kanssa, polttanut kynttilöitä, laittanut jouluvaloja, siivoillut, hankkinut ja paketoinut lahjoja... Tämän vuoden osaltakin kaikista hienoista miltei omaperäisiksikin kutsuttavista ideoista huolimatta jäi suurin osa toteuttamisesta keskeneräiseksi. Osittain syyllinen tähän oli kyllä viime viikonloppuna pääni vaivana ollut kuume ja flunssa, jonka vuoksi energiaa joululahjoille ei jäänyt.

Siihen onkin tämän vuoden joulunalus jäänyt. Muutamaan lahjaan, joita piti alkaa viimein kerätä pikavauhtia kasaan, sillä jouluaattohan on jo ihan kohta. Yhtään jouluvaloa ei kuitenkaan asuntoni tänä vuonna ole saanut. Myöskin joululaulujen kuuntelu on jäänyt hyvin minimiin eikä tänä vuonna ole kenellekään jaettavaksi kunnollisia joulukortteja, sillä kun viimein sain kuin sainkin sen hitusen joulumieltä kaavittua jostan sen joulukorttikuvan verran, niin joulukorttien lähettäminen oli jo oikeastaan aivan liian myöhäistä, mutta nettiversio edes.

Tämän vuoden osalta on nyt myös koulu käyty ja joulujuhlakin on jo takana. Viimeinen yöjoulujuhla tässä koulussa oli pienellä porukalla järjestetty, mutta oikein hauska ja hienoa ohjelmaa olivat kaikki saaneet aikaan. Joulujuhla kuitenkaan myöskään ei liiemmin toiminut joulumielen nostattajana.

Huomenna on vielä kiireinen päivä edessä kaikenlaisen toiminnan, kuten koirien pesun, kaupassakäynnin ja kukkapaketoinnin merkeissä. Tänään sain jo kanien ja gerbiilien asumukset aika hyvälle mallille huomista varten.

Tänä vuonnakin joulua vietetään äitini luona koirien kanssa. Hyvää ruokaa ja seuraa on siis tiedossa! Tuleva joulu on Tixan ensimmäinen ja samalla minulle ensimmäinen moneen vuoteen ilman Anaa. Anan lopetuksesta on vain reilun kuukauden verran ja vanhat joulurutiinit painavat päälle tuoden muiston ja samalla myös kaipuun. Se on varmasti vähän sekoittanut pakkaa, mutta on vain otettava niskasta kiinni itseään ja keskityttävä luomaan meidän näköisiä joulujuttuja juuri tällä porukalla, mitä jäljellä on. Ja ehkä se on vain uskottava, että joulu tulee kyllä ilman sen suurempia jouluvalmisteluja ja samalla toivottavasti lopulta tulee se ihana joulumieli!

Oikein Ihanaa Joulunaikaa kaikille!

Maailma ei ole toiveidentoteuttamistehdas

On aika avata uusi sivu elämälle. Blogin kirjoittaminen on jäänyt hyvin vähäiseksi viime vuosina erilaisten tekosyiden nojalla. Jo tuossa kesällä loin tämän blogipohjan uudelle nimelle ja osoitteelle, mutta alkua pidemmälle projekti ei vain halunnut ottaa edistyäkseen. Edelleenkin blogin ulkoasu on hyvin keskeneräinen, mutta pikkuhiljaa toivon sen edistyvän. Jos vanhoja juttuja haluaa käydä seuraamassa, klikkaa *tästä*. 

Tosiaan, paljon tapahtunut viime vuosina. Ja vielä enemmän ihan lähiaikoina. Olen itse henkilökohtaisesti ollut suuren tunnehirmumyrskyn keskellä, sillä jouduin tekemään elämäni kamalimman päätöksen ja päästämään parhaan ystäväni Anan pois. Ana oli Maailman Paras Ystävä minulle sen reilun 8 vuoden aikana, mitä ennätimme tuntea. Ana saa oman postauksensa vielä joku kerta. Mutta juuri nyt ei ole vielä sen aika.

Minä ja Ana

Jo ennen lopullista lopetuspäätöstä olin suunnitellut itselleni uuden koiran ottamista, sillä tiesin, ettei Analla ollut enää paljoa aikaa jäljellä. Omat rakkaat rotuni kiinanharjakoira ja kromfohrländer karsiutuivat pois rotuvalikoimasta, sillä tarkoituksenani oli ottaa koira rodusta, jolla on palveluskoiraoikeudet. Päälimmäisinä vaihtoehtoina olivat isäni innoittama saksanpaimenkoira ja toisena vaihtoehtona jo pitempään mielessä pyörinyt mudi. Olin kesällä laittanut jo alustavan pentuvarauksen eräästä lupaavasta mudipentueesta sillä ajatuksella, että tästä pentueesta kyselyitä olisi kyllä paljon ja jos en omaa pentuani saisi tästä pentueesta, niin maailman loppu se ei olisi, sillä minulla ei ollut asian kanssa mikään kiire. Samaan aikaan olin ihastellut myös toista lupaavaa pentuetta, jossa emänä oli aiemmin suunnitelemani pentueen tulevan emän sisko. Tämä pentue vain sattui osumaan itselleni huonoon ajankohtaan.

Elämä kuitenkin päätti lopulta toisin ja vaikka päätös Anan lopetuksesta oli jo tehty tälle syksylle, oli sen lopullistaminen hyvin raastavaa. Ana lopetettiin torstaina 3.11.2016 ja pennun kävin hakemassa kotiini saman viikon sunnuntaina. Taistelin ajatusta vastaan, mutta lopulta päädyin siihen ratkaisuun, että pennun ottaminen juuri tähän väliin olisi lopulta paras ratkaisu kaikkien kannalta. Niin saapui pienisuuri musta mudinarttu Mustantassun kennelistä Mikkelistä. Nimekseen tämä myyräeläin sai Tixa.

Tixa

Anan lopetuksen jälkeen myös Zodan pää oli hyvin sekaisin. Sen elämän suurin valo oli poistunut ja sen oli kaikkine epävarmuuksine nyt selvittävä omilla jaloillaan. Ja lisäksi se oli saanut seurakseen jonkin tuollaisen mustan raivostuttavan pennun. Meillä kenellekään ei ollut alkuun helppoa.

Zoda syksyllä

Pikkuhiljaa arki on alkanut kuitenkin lutviutumaan. Mennään päivä kerrallaan. Nyt Zoda jo sietää pentua ihollaan ja leikkiikin jopa välillä sen kanssa. Ongelmat ei totta totisesti ole vielä ohitse, mutta eiköhän ne ajan kanssa ala selvitä. Päivä kerrallaan.

Tämän koirapuolen lisäksi päänvaivaa on tuottanut viimeinen vuosi lukiossa. Tosiaan neljäs ja toivottavasti viimeinen lukiovuosi on nyt menossa, enkä vieläkään ole täysin varma siitä, että selviänkö täältä pois neljässä vuodessa. Saatika sitten, että tietäisin minne lähteä lukion jälkeen. Elämä on siis vielä täynnä mysteerejä. Toukokuun lopussa on kuitenkin muutettava pois nykyisestä asunnosta, joten jotenkin asioiden täytyisi alkaa selvitä, mutta ehkä nekin, pikkuhiljaa...

Tervetuloa kuitenkin seuraamaan meidän elämää!